maanantai 31. lokakuuta 2011

Vähän loiventavaa

Niinhän se on, että kunnon putki kannattaa katkaista loiventelemalla, se on turvallisempaa!  Tässä siis muutamat korvikset, nämäkin viikonlopun satoa.

Ensimmäisenä ihanat kisut, joista toinen on mielenosoitukselliseti kääntänyt häntäpuolensa tänne päin. Älkää kertoko Tyynelle, mutta olen aina ollut mielestäni enemmän kissaihminen, siis ennen Tyynen tuloa. Valitettavasti hengitystieni eivät vain kestä kissoja, joten Tyynekään ei sitten saa kissakaveria.




Nämä kristallikorvikset kuuluvat yhteen edellisen postauksen rannerenkaan kanssa. Värikin näkyy tässä paremmin. Nämä ovat niin sievät, että saatan pitää ne itse. Tykkään tuollaisista kunnolla roikkuvista malleista.




Tässä myös kumppanit edellisen postauksen mustavalkoiselle rannerenkaalle. Hopeoituja osia näissäkin.  Hopea maksaa nykyään niin järkyttävän paljon, että tällaiset edullisemmat versiot houkuttelevat. Onneksi nykyään saa kivan näköisiä ja hyvälaatuisia epäjalojakin metalliosia. Sellaisista muuten tehdään monet ns. merkkikorutkin, kuten Snö tai Pilgrim.


Valkoista kvartsia ja svaroja



Paras viimeiseksi. Työkaveri halusi pitkät korvikset joistain vaaleista helmistä ja tässä ne nyt ovat. Tällä kertaa ihan oikeassa hopeaketjussa roikkuu iso osterinkuorihelmi ja swarovskin kirkas rondelli. Kuva on valitettavan huono, mutta oli mukava nähdä nämä työkaverin korvissa tänään, heilahtelivat oikein kauniisti!


3 kommenttia:

  1. Kauniita korviksia kaikki mutta kissaihmiselle nuo kissakorvikset on ihanat:-)

    VastaaPoista
  2. Jaahas, on sillä jollain muullakin blogi-tunnustuksia. :)
    Sä oot kyllä aivan mielettömän taitava!
    Ja toi teidän Tyyne on kyllä niin hellu - tarvisi tuoda joskus lapset katsomaan sitä!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! Thanks for your message!