maanantai 31. lokakuuta 2011

Vähän loiventavaa

Niinhän se on, että kunnon putki kannattaa katkaista loiventelemalla, se on turvallisempaa!  Tässä siis muutamat korvikset, nämäkin viikonlopun satoa.

Ensimmäisenä ihanat kisut, joista toinen on mielenosoitukselliseti kääntänyt häntäpuolensa tänne päin. Älkää kertoko Tyynelle, mutta olen aina ollut mielestäni enemmän kissaihminen, siis ennen Tyynen tuloa. Valitettavasti hengitystieni eivät vain kestä kissoja, joten Tyynekään ei sitten saa kissakaveria.




Nämä kristallikorvikset kuuluvat yhteen edellisen postauksen rannerenkaan kanssa. Värikin näkyy tässä paremmin. Nämä ovat niin sievät, että saatan pitää ne itse. Tykkään tuollaisista kunnolla roikkuvista malleista.




Tässä myös kumppanit edellisen postauksen mustavalkoiselle rannerenkaalle. Hopeoituja osia näissäkin.  Hopea maksaa nykyään niin järkyttävän paljon, että tällaiset edullisemmat versiot houkuttelevat. Onneksi nykyään saa kivan näköisiä ja hyvälaatuisia epäjalojakin metalliosia. Sellaisista muuten tehdään monet ns. merkkikorutkin, kuten Snö tai Pilgrim.


Valkoista kvartsia ja svaroja



Paras viimeiseksi. Työkaveri halusi pitkät korvikset joistain vaaleista helmistä ja tässä ne nyt ovat. Tällä kertaa ihan oikeassa hopeaketjussa roikkuu iso osterinkuorihelmi ja swarovskin kirkas rondelli. Kuva on valitettavan huono, mutta oli mukava nähdä nämä työkaverin korvissa tänään, heilahtelivat oikein kauniisti!


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Retkahdus!

Niinhän se on, että melkein jokainen riippuvuusongelmista kärsivä pystyy olemaan jonkin aikaa käyttämättä...tai tässä tapauksessa siis koruilematta. Joitakin lyhyitä repsahduksia on toki ollut, mutta nyt lähti putki päälle oikein kunnolla.

Abstinenssin syykin on toki selvä: Tyyne. Neiti on kasvanut isoksi tytöksi, vuosi on jo mittarissa ja kokoa on tullut hurjasti lisää, järkeä vähän vähemmän. Kesä on mennyt ulkoillessa ja koiran kanssa leikkiessä. Näyttelyissäkin on käyty ja Tyyne on menestynyt vallan mainiosti, olemme oikein ylpeitä.

Tässä kuva Tyynestä metsäretkellä



Niitä korukuvia sitten...
Teen kaikkein mieluiten rannekoruja ja tänään niitä syntyikin oikein aika kasa

Näissä ensimmäisissä huurrettua onyxia ja huurrettua vuorikristallia ja kivoja isoja hopeoituja helmiä



Samaisia hopeoituja metallihelmiä, tällä kertaa aivan ihanan kiinalaisen kristallin kera. Tuo väri on tuollainen jännä harmaan ruskea, luonnossa paljon nätimpi kuin keinovalossa otetussa kuvassa.






En  yhtään tykkää oranssista, mutta tästä tuli oikeastaan aika kiva. Säröakaatteja ja kristalleja kera hopeoitujen metalliosien



Lisää säröakaattia, mustavalkoista ja vihreää, kristallien ja hopeoitujen metalliosien kanssa
















'

Sitten vaihteeksi vähän lasihelmiä. Hopeoidut metalliosat tässäkin ja swarovskeja





Nahkanauhat eivät oikein ole minun juttuni, mutta noissa metallihelmissä oli niin isot reiät, että hölskyivät vaijerissa. Tulipa siis tätäkin kokeiltua


Tilasimme (taas kerran) kimpassa Kiinasta kaikenlaista. Onnistunein ostokseni tällä kertaa olivat hopeoidut ketjut, jotka ainakin näyttäisivät oikein hyvälaatuisilta. Tässä ketjuun ripusteltu kaikenlaista härpäkettä...

Näissä parissa seuraavassa taas nättiä perhosketjua kristallien rinnalla



Fossiilikivi on tässä niin kauniin punaista, että tulee ihan joulu mieleen





Tässä myös fossiilikiveä, tällä kertaa vaaleanpunaisena. Fossiilikivi on oikeasti hailakan vaaleanruskeaa, mutta sitä värjätään monilla kirkkailla väreillä




Aagh, tätä keinovaloa!  Kauniin vaaleanpunaiset kristallit näyttävät tässä todella epämääräisen värisiltä. Pitäisi opetella käyttämään kunnolla jotain kuvankäsittelyohjelmaa, josko näistä saisi edes jotenkin aidon värisiä




Ja lopuksi vähän valkoista. Ensimmäisessä makeanvedenhelmiä ja lasia


Tässä toisessa vuorikristallia ja vaaleaa kvartsia.